Ronda: historian havinaa ja kulttuurien kohtaamisia

Jyrkkä nousu kapeita ja kiemuraisia vuoristoteitä saa korvat lukkoon. Upeita maisemia katsellessani mietin, miten ja miksi ihmiset ennen muinoin ovat tänne kivunneet. Hevospelillä matka on vienyt päiväkausia, vaikka bussilla Aurinkorannikolta perille kestää vain muutaman tunnin.

Ronda, valkoinen kaupunki rotkon reunamilla
El Tajo -rotko jakaa Rondan kauniin kaupungin kahtia.

Ronda on ollut vaikean taipaleen päässä, mutta samalla suojassa. Tulijat on nähnyt jo kaukaa ja jyrkänteen reunalle rakennettua kaupunkia on ollut helppo puolustaa. Ei siis ihme, että siellä ovat piileskelleet lainsuojattomat ja kapinalliset, kuten Bandiittimuseon näyttely kertoo.
Myös Ernest Hemingwayn Espanjan sisällissotaa kuvaavan romaanin Kenelle kellot soivat (For Whom the Bell Tolls, 1940) on sanottu sijoittuvan Rondaan. Ronda ja sen härkätaisteluareena oli Hemingwaylle tärkeä paikka. Moderni härkätaistelu lienee saanut alkunsa Rondasta.

Ernest Hemingway vietti aikaa Rondassa. Hänelle on pystytetty patsas kaupungin härkätaisteluareenan viereiseen puistoon.

Lähi- ja kauempi historia on kaupungissa kaikkialla läsnä, nimenomaan eri puolilta tulevien ihmisten, muttaajien historia. Rondaa ovat hallinneet vuoroin roomalaiset, maurit ja katoliset. Niin kuin niin monessa paikassa Espanjassa, useiden kulttuuripiirien läsnäolon ja vuorovaikutuksen aistii kaikkialla. Rakennuksissa tyylisuunnat ottavat vaikutteita toisistaan, moskeijoita on muutettu kirkoiksi, ruoassa on aavistus itää. Arabialaisten kylpylöiden raunioita on monissa paikoissa, voittoisat valloittajat ottivat vuoroin vihollistensa rakentamat linnoitukset omaan käyttöönsä.
Ronda on korkealla vuoristossa, lähes 1000 metriä merenpinnasta, ja siellä puhaltaa hyytävä tuuli. Kylmän väreitä aiheuttaa myös vaikuttava El Tajon rotko, joka halkaisee kaupungin kahtia. Osien välillä kulkee kaksi siltaa, 1700-luvulla rakennettu Uusi silta ja1600-luvun alkupuolelta peräisin oleva vanha silta. Jälkimmäistä on arveltu uudelleen rakennetuksi roomalaissillaksi, vaikka toisten mielestä se on maurilaista alkuperää. Vaikuttavia ne ovat molemmat.
Arkkitehtuuria
Rondan rakennuksissa yhdistyvät itäiset ja läntiset vaikutteet.

Rondassa yhdistyvät kiehtovalla tavalla kansainvälisyys – sekä historiallinen liikkuminen ja vanhojen kulttuurien kosketus että nykyaikainen turismi – ja jollakin tavalla sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt vuoristokylän tunnelma. Tai ehkä se on vain mielikuvitukseni, joka romantisoi Rondan jylhän kauneuden ja saa mieltämään sen kaukaisena paikkana, josta lähteminen jo ”alas” Málagaan, saati Madridiin, on menneinä vuosikymmeninä väistämättä tarkoittanut pitkää eroa perheestä.
Rondan maisemat piirtyvät verkkokalvoilleni moneksi päiväksi paluun jälkeen. Voi olla, että en koskaan palaa tuohon upeaan kaupunkiin. Lähtemättömän vaikutuksen se teki minuunkin, turistiin. Mitä mahtavat ajatella Rondassa syntyneet ja sieltä työn perässä pois lähteneet?

Valkoinen kylä Andalusian vuoristossa

Mijas Pueblo on yksi Andalusian kuuluista kauniista valkoisista vuoristokylistä. Sen historia ulottuu Rooman valtakunnan aikoihin, ja roomalaisten jälkeen sitä ovat hallinneet gootit, maurit ja katoliset.
Tällä hetkellä vallassa ovat turistit. Heitä palvelevat kylän kuuluisat aasitaksit samoin kuin kymmenet kahvilat ja ravintolat sekä pienet museot ja galleriat. Esimerkkinä voi mainita viehättävän miniatyyrimuseon, jonka tuotot käytetään mielenterveystyöhön.
Kylän valkoiset talot Myyntikojuissa on tarjolla kaikenlaisia houkutuksia, ennen kaikkea nahkatuotteita, koriste-esineitä, mausteita ja saippuaa.
Matkailijoita kuljetetaan pitkin jyrkkiä mutkaisia teitä pittoreskiin vuoristokylään bussilasteittain. Heitä parveilee kaikkialla ihastelemassa ja kuvaamassa kapeita maurilaiskujia ja upeita näkymiä alas Aurinkorannikon hotellikeskittymiin ja sinisenä siintävälle Välimerelle. Kirkkaina päivinä korkealta näkee Afrikan rannikolle.
Suomalaisia matkaajia on täällä huomattavasti vähemmän kuin Mijas Costan ja Fuengirolan turistirannoilla. Enemmän näkyy japanilaisia ja amerikkalaisia.
Kaikkialla on siistiä, puhdasta ja hyvinhoidettua. Vaurasta. Turistit ovat tuoneet rahansa vuoristokylään, joka selvästi elää matkailusta.

Mijas, Andalucia

Auringon laskiessa vuorten taakse idyllinen kylä hiljenee.

Kaupasta koti-ikävään

Los Pacosin keskusaukiolla lukee valkoisessa kyltissä isoin sinisin kirjaimin KAUPPA. Kyltin alareunassa: International food. Tuotemerkit ovat kuitenkin tuttuja lähinnä suomalaisele: Valio, Panda, Vaasan, Koskenkorva, Taffel, Elovena. HK:n sininen.

Menemme sisään ja mumisemme tavalliset !Hola, Buenos Dias! Kuuntelen korva tarkkana vastausta – olisiko mahdollista että myyjä olisi suomalainen? Kyllä hän taitaa kuitenkin olla paikallinen. Kun silmäni tottuvat kaupan valoon kirkkaan auringonpaisteen jälkeen, häkellyn: hyllyt notkuvat kaurahiutaleita, sinappeja, silliä, hunajaa. Suomalaisia kahvimerkkejä, pussikeittoja, perunamuusijauhetta. Pakastealtaasta löytyy lakkaa ja karpaloa. Suklaahyllyllä tuttu sininen levy julistaa: ”Pieni pala Suomea.” Suomi 100 -logokin on laitettu levyn kuoripaperiin.

Suklaalevy Huudahtelemme innostuneesti lasten kanssa. Yli kuukausi ilman salmiakkia saa minut tunteelliseksi sitä jälleen kohdatessani, ja lapsista on jännää nähdä mitä tahansa tuttuja tuotteita. Myyjä naureskelee hyväntahtoisesti, on ehkä tottunut muidenkin suomalaisten vastaavaan intoon. Kysyn, puhuuko myyjä englantia. ”Yes, mutta en suomea”, hän sanoo nauraen. Kysyn englanniksi, saanko ottaa kuvia. ”Totta kai”, vastaa myyjä. Entä haastatella? ”Totta kai!”
Ryhdymme rupattelemaan. Myyjä, Alberto Nogueras, kertoo, että pitää Kauppaa veljensä kanssa. Myös viereisen liikehuoneiston kiinteistönvälitystoimisto on heidän.

Alberto Nogueras, Suomi-kauppa, Los Pacos, Fuengirola
Alberto Nogueras myy suomalaisille mieluisia tuotteita kaupassaan Los Pacosissa.

Kauppa on ollut pystyssä kuusi vuotta. Kun Granadasta 12 vuotta sitten Fuengirolaan muuttaneet veljekset aloittivat sen pyörittämisen, myynnissä oli laajemminkin kansainvälisiä tuotteita – siihen kaupan kylttikin viittaa. Sittemmin valikoima on keskittynyt skandinaavisiin tavaroihin. Myös tanskalaisia ja ruotsalaisia elintarvikkeita löytyy, mutta enimmäkseen tarjolla on suomalaismerkkejä.

”Kaikki tuotteemme tulevat Pohjoismaista. Paitsi viini. Viini on espanjalaista”, Alberto toteaa pilke silmäkulmassa. Kysyn, onko Alberto maistanut suomalaisia viinejä. ”Ei”, hän vastaa kohteliaasti ja jatkaa sitten, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi heillä kyllä oli viime vuonna myynnissä kuohuviiniä, ja sitä meni kuulemma ihan hyvin kaupaksikin. Sen enempää hän ei ryhdy maiden viinikulttuureja vertailemaan. Kaupan alkoholivalikoimiin kuuluu paikallisten viinien lisäksi suomalaisia klassikoita, kossua ja lonkeroa.

Suomi-kauppa, Los Pacos, Fuengirola
Kaupan hyllyillä on paljon tuttuja tuotteita.

Juttelemme niitä näitä Los Pacosista ja vähän matkailustakin. Alberto suosittelee meille Granadaa, mutta myös Sevillaa ja Cordobaa. Ylistämme yhdessä Andalucian pienempiä, kauneudestaan kuuluisia kyliä eli Mijas Puebloa (ks. esim. tästä), jonka lähellä asumme, ja Rondaa (ks. lisää tästä), jossa olimme sattumoisin käyneet juuri edellisenä viikonloppuna. Alberto kysyy, olenko ollut aiemmin Costa del Solilla. Kerron että joskus hamassa nuoruudessa kyllä, mutta että viimeksi olin syksyllä Barcelonassa, ja että siellä liehuivat joillakin parvekkeilla Katalonian liput ja toisilla Espanjan. (Ks. Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä esim. tästä.) Alberto mainitsee kohteliaasti: ”Espanjalla ja Katalonialla on nyt hieman kireät välit, varmaan tiedättekin” – ja lopettaa hankalan aiheen käsittelyn toteamalla, että Barcelona on kaunis ja kansainvälinen kaupunki.

Kauppa menestyy kaikesta päätellen hyvin. Tila on valoisa ja avara, hyllyt notkuvat tavaraa, kaikki on siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Alberto kertoo, että alku meni harjoitellessa, mutta nyt kauppa käy kyllä. ”Suomalaiset ostavat täältä, vaikka me kaupan omistajat olemme espanjalaisia, kun kyse on pienemmistä ostoksista.” Kiinteistönvälitysbisneksessä en sijaan on takkuisempaa. Alberto palaa pariinkin otteeseen vuosien takaiseen kriisiin (ks. esim. täältä ja täältä ) ja arvelee, että suomalaisten on ehkä hankalampi luottaa espanjalaiseen kiinteistönvälittäjään kuin sekatavarakauppiaaseen. Yhteisen kielen puute ei haittaa, kun hoidetaan päivittäisiä ostoksia, mutta isommissa hankinnoissa, kuten asuntokaupoissa, koetaan ehkä luotettavammaksi se, että on yhteinen kieli, hän arvelee.

Lapset ovat meidän jutustellessamme keränneet pussikaupalla karkkeja ostoskoriin. Samalla kun ryhdyn maksamaan, kiittelen Albertoa hänen ajastaan ja kerron, että lähetän linkin hänelle, kun tämä teksti julkaistaan. Alberto kysyy siinä samassa, sopiiko että hän laittaa sen Facebook-sivulleen. Vastaan puolestani ”Totta kai!” tyytyväisenä siitä, että tästä haastattelutuokiosta oli näin meille molemmille iloa.
Maksamme ostokset. Kaupan päälle Alberto ojentaa lapsille salmiakkitikkarit. Hän taitaa huomata kaihoisan katseeni, sillä hän kysyy naureskellen: ”Ai tykkäävätkö aikuisetkin näistä?” ”!Sí, sí!” saan hihkaistua, ja niinpä myös me aikuiset saimme omat salmiakkitikkarit.

 

LÄHTEET

Verotuloissa roima pudotus. Espanja.com 5.4.2013, http://espanja.com/uusimmat/verotuloissa-roima-pudotus/ , luettu 6.2.2018.

Espanjan kiinteistökuplan opetukset. Sitra 1.2.2017, https://www.sitra.fi/artikkelit/asuntojen-ja-kaupunkitilojen-uudella-suunnittelulla-kohti-parempaa-toimeentuloa-espanjan-kiinteistokuplan-opetukset/, luettu 6.2.2018.
Katalonia julistautunee itsenäiseksi – mitä se merkitsee? Yle 4.10.2017. https://yle.fi/uutiset/3-9863781, luettu 6.2.2018.

Los Pacos – suomalaiskeskittymä Aurinkorannikolla

Espanjan Andalusiassa, pohjoismaalaisten turistien suosimalla Aurinkorannikolla, Fuengirolan kaupungissa, sijaitsee tuhansien suomalaisten kansoittama asuinalue Los Pacos (ks. esim. Wikipedia). Sinne kävellessä näkee keskellä aika tyypillistä espanjalaista kaupunkia monia merkkejä suomalaisista. Kauniin espanjalaistyylisin kaakelein vuoratulla terassilla on tuulettumassa supisuomalainen risumatto. Rakennuksilla on suomalaisia nimiä: Casa Mari, Edificio Marja-Liisa.

Los Pacosin laitakaupungin aamupäivän uneliasta tunnelmaa rikkovat vain kovat, mutta lyhyet tuulenpuuskat. Autioilla kaduilla ei juuri väkeä näy, vain keski-ikäinen rouva kiirehtimässä ehkä bussille ja pohjoismaalaisen näköinen pariskunta pyörällisine kärryineen ostoksille menossa. Noustessamme kaupungin lounaislaidalla kukkulalle maisemia katsomaan lähitalojen lukuisat koirat aloittavat kovaäänisen konsertin. Säikymme joka puolelta kuuluvaa vihaista haukuntaa, vaikka vahtikoirat ovat onneksemme lukittujen takorautaporttien takana. Pyörätuolissa istuva valkohapsinen rouva, uskoakseni paikallinen, katselee meitä kolmannen kerroksen asunnostaan avoimien parvekkeenovien takaa ja nauraa. Taisimme tarjota hilpeän hetken ehkä muuten tapahtumaköyhään päivään.

Avenida de Finlandia, Los Pacos, Fuengirola
Los Pacosissa on Suomen katu.

Laskeudumme keskusaukiolle, josta bongailemme suomenkielisiä kylttejä: ”Panadería – Bakery –Leipomo”, ”Grilli Lihaa”, ”Ravintola” – Juhlapalvelua”, ”Keittiö on auki koko päivän”, ”Ilmastointi sikareille”. Löydämme kaupan nimeltä Kauppa. Sen hyllyt notkuvat suomalaisia tuotteita: salmiakkia, kaurahiutaleita, hernekeittoa, lenkkimakkaraa. Lapset haluavat karkkipäivän karkkinsa jo nyt. Eivät he ole joutuneet olemaan ilman karkkia tähänkään asti, mutta espanjalaisnamien uutuudenviehätyksen haihduttua tutut ja turvalliset merkit kiinnostavat. Ostamme myös suomalaista suodatinkahvia, vaikka olemme aikoinamme nuoruuden ylemmyydentunteessamme suhtautuneet naureskellen turisteihin, jotka tuovat ulkomaanmatkalle omat kahvit mukanaan. Myyjän kanssa on mukava asioida: hän rupattelee mielellään niitä näitä ja puhuu hyvää englantia ja vähän suomeakin. (Lue juttutuokiostamme tästä.)

Avenida de Finlandia, Los Pacos, Fuengirola
Los Pacosin kaduilla näkee suomen kieltä.

Ilma on aurinkoinen, mutta talvinen kirpeys on saanut paikalliset pukeutumaan kevyttoppatakkeihin. Turistitkaan eivät tänään kulje t-paidassa ja shortseissa. Kuljeskelemme Los Pacosin katuja ja päädymme Suomalaisen koulun lukiolaisten kahvilaan (KUVA). Sieltä saamme viimein runebergintorttuja eilisen Runebergin päivän (5.2.) kunniaksi – itse emme voineet niitä leipoa, kun emme löytäneet kaupasta tomusokeria kuorrutukseen. Ostamme neljä torttua ja jatkamme tutustumista Los Pacosiin, Fuengirolan suomalaisimpaan kaupunginosaan.

KUVAT: AVDA. DE FINLANDIA; COLEGIO FINLANDES, PACOSIN MAJAKKA? PIENI PALA SUOMEA

About ethnography

The conceptual innovation of oikoethnography is a new kind of ethnography, drawing from autoethnography (Ellis 2004) and collective biography (Gonick et al. 2011), highlighting the intersubjectivity of experiences. In oikoethnographical method, the emphasis is on the multi-sited experiences that the applicant and her family expose themselves to during months of fieldwork in various destinations. In this communal form of autoethnography, “household ethnography”, the researcher and her family will record and reflect their experiences as temporary migrants or visitors in various counties and locations. The aim is neither to produce an omniscient description of the experiences of mobility, nor to claim that their limited experiences could in any way be generalisable or even comparable with the experiences of emigrants or refugees, but to emphasise the intersectional, intersubjective, situated, partial knowledges (Haraway 1988) and contextual experiences on mobilities, here from the perspective of a middle-class white family with two school-aged children, encouraged to “international mobility” by the support and requirements of the academic funding system. (From my unpublished research plan, Saresma 2015.)

Etnografiasta

Etnografia on erityisesti antropologien kehittämä ja käyttämä tieteellisen tutkimuksen tekemisen tapa, jossa tutkija havainnoi ja kuvaa jonkin ihmisryhmän tapoja, toimintaa ja tulkintoja pyrkien ymmärtämään niitä mahdollisimman syvällisesti. (Ks. lisää esim. täältä ja täältä.)

Viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi on tullut autoetnografia, jossa tutkija kääntyy ikään kuin sisään päin ja alkaa tarkastella ympäristön sijaan itseään, ottaa siis itsensä tutkimuskohteeksi.

Omassa tutkimuksessani minua kiinnostavat suhteet, joissa ihmiset elävät ja myös ne suhdeverkostot, joita syntyy tutkimukseen osallistuvien välillä. Koska olen kiinnostunut muuttajista ja heidän kokemuksistaan, minua kiinnostaa myös se, mitä tapahtuu, kun koko perheeni (kreikan sana oikos = kotitalous) muuttaa kanssani: miten perheenjäsenet kokevat muuttamisen ja miten paikanvaihdokset vaikuttavat meidän välisiimme suhteisiin ja laajemminkin näkemyksiimme ja kokemuksiimme.

Kyse ei ole vain minusta ja minun perheestäni ja meidän kokemuksistamme ulkomailla, sillä pääpaino on muuttajien arkisen elämän havainnoinnissa ja heidän kertomissaan kokemuksissa. Kohdistamalla tutkijan katseeni omaan perheeseeni ja ottamalla perheenjäsenet tutkimukseni ”informanteiksi” pyrin tuomaan esille elämän, muuttamisen ja myös tutkimuksen suhteisuutta ja sitä kautta haastamaan yksilöllistä havainnoijaa korostavaa etnografiaa.

Welcome

My name is Tuija and I am the admin of this web site, which is a part of a Kone foundation funded research project “Intersecting Mobilities – Narratives of Migration and Belonging”. In the project, I study the experiences of mobile people and the reasons for moving and mobile life style.

Why do people move? What makes them feel at home? What does make them uncomfortable in new places? Where do people belong? What about the emotions mobile people experience? What about the experiences and feelings of those who do not want to or cannot move?

I ponder these questions also through my own experiences. As an ethnographer, I do fieldwork in several countries (Estonia, Spain, the Netherlands). My family – my husband Sami, daughter Iiris and son Aatos – accompany me on these field trips. They have agreed to share their feelings and experiences about being on the move. This broadened ethnographic (self-)observing I call oikoethnography (SEE… LINK).

On this web site, life stories of the people I have interviewed are published. In addition to the narratives written by me, also autobiographical fragments written by volunteers and photographs the participants of this study are published with their permission. Every now and then, also the experiences of our family about living abroad temporarily are published here. I hope you enjoy reading these life stories!

What is more, I welcome you to contribute and to share your own life story! Send me your life story, an autobiographical fragment, a memory, a picture, or contact me with e-mail tuija.saresma(at)jyu.fi so we can arrange an interview (face to face, via Skype or via e-mail).

All stories matter! Thanks in advance for sharing yours!

Tervetuloa!

Hei! Olen Tuija ja tämän sivuston ylläpitäjä. Sivusto liittyy Koneen säätiön rahoittamaan tutkimushankkeeseeni ”Risteävät liikkuvuudet – Kulkemisen ja kuulumisen kertomukset”. Minua kiinnostavat muuttamaan houkuttelevat tai pakottavat syyt sekä liikkuvien ihmisten kokemukset ja niiden samankaltaisuudet ja erot.

Miksi ihmiset muuttavat maasta toiseen? Mikä saa heidät tuntemaan olonsa kotoiseksi? Mikä ehkä vieraaksi? Minne he kokevat kuuluvansa? Mistä he mahdollisesti jäävät ulkopuolelle? Mitä tunteita muuttaminen ylimalkaan aiheuttaa? Mitä ajattelevat ja tuntevat he, jotka eivät voi tai halua muuttaa?

Mietin näitä samoja kysymyksiä myös oman elämäni kautta. Muuttoliikkeen tutkijana ja etnografina teen kenttätöitä Virossa, Espanjassa ja Alankomaissa. Näillä reissuilla mukana on perheeni, johon kuuluu mieheni Samin lisäksi teini-ikäinen Iiris ja alakoululainen Aatos. He ovat lupautuneet kertomaan minulle havainnoistaan ja kokemuksistaan ja olemaan tällä tavalla kanssatutkijoitani. Kutsun tätä yhdessä tutkimista oikoetnografiaksi (LINKKI: OIKOETNOGRAFIA).

Näiltä sivuilta löydät haastattelemieni ihmisten elämäntarinoita, ihmisten itsensä kirjoittamia elämäkertoja tai lyhyempiä tekstejä ja kuvia. Täällä julkaisen myös minun, mieheni ja lasteni kokemuksia ja huomioita väliaikaisesta ulkomailla asumisesta. Toivon että viihdyt muuttajien kertomusten parissa!

Olet myös erittäin tervetullut kertomaan omista kokemuksistasi. Ota yhteyttä tuija.saresma(at)jyu.fi ja lähetä oma elämäntarinasi, kirjoittamasi tiettyyn paikkaan liittyvä episodi ja/tai valokuva muuttajan tai matkailijan kokemuksistasi tai jostakin paikasta, joka on sinulle merkityksellinen. Tai sovitaan haastattelu, joka voidaan toteuttaa myös Skypeitse tai sähköpostitse.

Kaikki kertomukset ja kuvat, jokaisen kokemukset ovat tärkeitä. Kiitos jo etukäteen, jos jaat omasi!

Riikka Ala-Hakula: Lempipaikka

Lempipaikka-ryhmä on yhteisötaiteellinen kirjoittajaryhmä, joka on suunnattu Jyväskylään muuttaneille ulkomaalaisille, joilla ei ole Suomen kansallisuutta. Ryhmässä käydään valokuvausretkillä kaupungissa, joiden pohjalta kirjoitetaan omista lempipaikoista. Tavoitteena on kaupunkiin tutustuminen ja omien ajatuksien ilmaiseminen luovasti valokuvauksen ja kirjoittamisen keinoin.

Osallistujat valokuvaavat paikkoja, joihin he kokevat kuuluvansa ja kirjoittavat niiden merkityksestä suomeksi ja omalla äidinkielellään. Ryhmä on suunnattu kaikenikäisille ja se on avoin, eli uusia osallistuja saa tulla mukaan tapaamisiin myös ryhmän alkamisen jälkeen.

Riikka Ala-Hakula
Riikka Ala-Hakula
Ryhmä toteutettiin keväällä 2017 yhteistyössä Jyväskylän kaupunginkirjaston ja Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkijan Tuija Saresman ja hänen tutkimushankkeensa Intersecting Mobilities kanssa. Ryhmiä ja koulutuksia vedettiin vuonna 2017 Jyväskylän kaupunginkirjastolla, Jyväskylän yliopistolla, Salmirannan vastaanottokeskuksessa ja Monikulttuurikeskus Gloriassa. Osallistujina oli turvapaikanhakijoita, pakolaisia, opiskelijoita ja työn perässä Jyväskylään muuttaneita ihmisiä.

Ryhmistä kootaan tarinoita ja valokuvia Intersecting Mobilities-hankkeen blogiin. Vuoden 2017 ryhmässä nousi esiin, että erityisesti vanhassa kotimaassa asuvat läheiset kokivat tärkeäksi sen, että Suomeen lähteneen perheenjäsenen tai ystävän kokemuksiin Jyväskylästä pääsi tutustumaan hänen tekstiensä ja valokuviensa kautta nettisivun kautta.

Özgür Kurt: ”Istuminen ja juominen, miellyttävä elämä”

Täällä [Toivolan vanhalla pihalla] on tuolit ja kupit pöydän ympärillä. Sä voit istua ja juoda kupillisen kuumaa kahvia tai teetä, se on tosi kodikasta. Sä voit rentoutua ja ajatella tai ei ajatella, kuunnella musiikkia, lukea, tai vaikka keskustella, jos sinulla on hyvää seuraa…

Turkissa, kun mä asuin omassa kodissa, minulla oli tapana istua sohvalle ja pelata PlayStationia ja juoda paljon teetä. Nyt, mä asun pikkuruisessa huoneessa ja se on ehkä liian pragmaattinen.