Jyrkkä nousu kapeita ja kiemuraisia vuoristoteitä saa korvat lukkoon. Upeita maisemia katsellessani mietin, miten ja miksi ihmiset ennen muinoin ovat tänne kivunneet. Hevospelillä matka on vienyt päiväkausia, vaikka bussilla Aurinkorannikolta perille kestää vain muutaman tunnin.
Ronda on ollut vaikean taipaleen päässä, mutta samalla suojassa. Tulijat on nähnyt jo kaukaa ja jyrkänteen reunalle rakennettua kaupunkia on ollut helppo puolustaa. Ei siis ihme, että siellä ovat piileskelleet lainsuojattomat ja kapinalliset, kuten Bandiittimuseon näyttely kertoo.
Myös Ernest Hemingwayn Espanjan sisällissotaa kuvaavan romaanin Kenelle kellot soivat (For Whom the Bell Tolls, 1940) on sanottu sijoittuvan Rondaan. Ronda ja sen härkätaisteluareena oli Hemingwaylle tärkeä paikka. Moderni härkätaistelu lienee saanut alkunsa Rondasta.
Lähi- ja kauempi historia on kaupungissa kaikkialla läsnä, nimenomaan eri puolilta tulevien ihmisten, muuttajien historia. Rondaa ovat hallinneet vuoroin roomalaiset, maurit ja katoliset. Niin kuin niin monessa paikassa Espanjassa, useiden kulttuuripiirien läsnäolon ja vuorovaikutuksen aistii kaikkialla. Rakennuksissa tyylisuunnat ottavat vaikutteita toisistaan, moskeijoita on muutettu kirkoiksi, ruoassa on aavistus itää. Arabialaisten kylpylöiden raunioita on monissa paikoissa, voittoisat valloittajat ottivat vuoroin vihollistensa rakentamat linnoitukset omaan käyttöönsä.
Ronda on korkealla vuoristossa, lähes 1000 metriä merenpinnasta, ja siellä puhaltaa hyytävä tuuli. Kylmän väreitä aiheuttaa myös vaikuttava El Tajon rotko, joka halkaisee kaupungin kahtia. Osien välillä kulkee kaksi siltaa, 1700-luvulla rakennettu Uusi silta ja1600-luvun alkupuolelta peräisin oleva vanha silta. Jälkimmäistä on arveltu uudelleen rakennetuksi roomalaissillaksi, vaikka toisten mielestä se on maurilaista alkuperää. Vaikuttavia ne ovat molemmat.
Rondassa yhdistyvät kiehtovalla tavalla kansainvälisyys – sekä historiallinen liikkuminen ja vanhojen kulttuurien kosketus että nykyaikainen turismi – ja jollakin tavalla sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt vuoristokylän tunnelma. Tai ehkä se on vain mielikuvitukseni, joka romantisoi Rondan jylhän kauneuden ja saa mieltämään sen kaukaisena paikkana, josta lähteminen jo ”alas” Málagaan, saati Madridiin, on menneinä vuosikymmeninä väistämättä tarkoittanut pitkää eroa perheestä.
Rondan maisemat piirtyvät verkkokalvoilleni moneksi päiväksi paluun jälkeen. Voi olla, että en koskaan palaa tuohon upeaan kaupunkiin. Lähtemättömän vaikutuksen se teki minuunkin, turistiin. Mitä mahtavat ajatella Rondassa syntyneet ja sieltä työn perässä pois lähteneet?